img_1040.pieni.jpgOlen Leena Partanen, kolmekymppinen käsityöläinen. Koulutukseni sain Kuopion Muotoiluakatemiassa, josta valmistuin vuonna 2006 tekstiilimuotoilijaksi erikoistumisalueenani kädentaitojen ohjaus. Opetan kansalaisopistossa lasinsulatusta ja huovutusta, sekä toimin kädentaitoalan yrittäjänä. Pidän ohjaustyöstä todella paljon, ja kontakti toisten tekijöiden kanssa on minulle tärkeää. Saan kursseilta virikkeitä ja ideoita myös omaan tekemiseeni, joten käsityöläisyyden ja kädentaitojen ohjaamisen yhdistäminen on minulle erittäin luontevaa. Luonto ja eläimet ovat lähellä sydäntäni, ja haluan käyttää töissäni kierrätysmateriaaleja mahdollisimman usein. 

maire.jpg
Olen Maire Partanen ja olen varsinaisesta työstäni jäänyt vanhuuseläkkeelle ja nyt on aikaa mieleisilleni harrastuksille. Monien vuosien ajan olen osallistunut erilaisille Juankosken kansalaisopiston ja Koillis-Savon Taideseuran järjestämille kädentaito- ja maalauskursseille. Olen myös opettanut Savon ammatti- ja aikuisopistossa Muuruveden yksikössä ja Juankosken kansalaisopistossa öljyvärimaalausta. Olen osallistunut Koillis-Savon Taideseuran ja ystävieni kanssa erilaisiin näyttelyihin mm. Suonenjoen Kellarikalleriassa, Siilinjärven Artsissa, Kaavin Iso-Oskarissa, Riistaveden kirjastossa sekä Juankosken museolla ja Kahvilapytingissä. Olen ollut mukana myös erilaisilla messuilla mm. Juankoskella, Kuopio-hallissa, Kuopion Raittiustalolla, Siilinjärven Ahmon koululla, Varpaisjärvellä Kallialaiskylässä sekä perinnemaatalousnäyttelyissä ja muissa kesätapahtumissa lähialueella.